Pappi nousee saarnatuoliin ja luo silmäyksen edessään istuviin seurakuntalaisiin. Hän työstänyt saarnaa pitkään; keskustellut kohdalle osuneiden ihmisten kanssa sunnuntain tekstistä. He ovat kertoneet omia näkemyksiään pyhän aiheeseen liittyen. Keskusteluista innostuen pappi pani nettiin nuorten keskustelupalstalle aihepiiriin liittyviä kiperiä kysymyksiä nuorten vastattavaksi. Pari iltapäivää virastossa vierähti nopeasti ajatustenvaihdossa nuorten kanssa.
Pappi henkäisee syvään, vilkaisee alttarilla olevaa ristiä voimaa hakien, mutta salakarein etteivät ihmiset huomaisi ja pitäisi liian hurskastelevana. Sitten hän aloittaa. Hän alkaa avata Jeesuksen opetusta kuulijoille. Mitä se tarkoittaakaan kun Jeesus käskee rakastamaan lähimmäistään? Tekemään ihmisille niin tahdomme heidän tekevän itsellemme. Mitä tarkoittaa Jeesuksen opetus, että niissä hädänalaisissa, jotka arjessamme kohtaamme, kohtaamme itsensä Kristuksen? Pappi kysyy. Miksi meidän hyvien ihmisten kaupungissa Hilja-mummo kuoli kerrostaloasunnossaan yksin ikävään? Miksi pikku Laura istuu iltapäivisin porraskäytävässä itkemässä? Miksi uskovaisen Laakkosen rouvalla on kirkkokahveilla huivi ja mustelmia kasvoissa ja käännämme vain katseemme toisaalle? Miksi Jari nukkuu yönsä pakkauslaatikossa kallion takana metsässä?
Saarnassaan pappi möyhentää ihmisten omahyväisyyttä ja pienisieluisuutta. Pappi ei piittaa mukavuusvyöhykkeistä ja sopivista tai epäsopivista puheenaiheista. Tämähän on kuin Laestadiuksen parannussaarnaa aikoinaan, pappi ajattelee. Konkreettisia asioita siitä, mihin Jeesus on ihmiset kutsunut ja kuinka tulee elää. Pappi mittaa rohkeasti ja tinkimättä itseään ja ihmisiä sillä mitalla millä Jeesus on halunnut mitattavan. Hyvä on hyvää, pahuus pahuutta ja välinpitämättömyys sitä itseään. Kukaan ei täytä mittaa. Kaikki ovat Jumalan kirkkautta vailla. Armosta me olemme pelastetut ja armo koskee kaikkia. Armon henki kutsuu elämään ja rakastamaan.
Pappi siirtyy saarnassaan seuraavaan kohtaan. Hän kuvailee, miten nuoret olivat pohtineet välittämisen ja toisista huolehtimisen kysymyksiä ja ehdottaneet käytännöllisiä asioita, miten seurakunta voi näyttää, että välittää. Hän kehottaa ihmisiä. Hän kutsuu heitä osallistumaan seurakunnan katutapahtumaan vapaaehtoisina työntekijöinä. Kukaan ei saa jäädä pois. Annetaan Jumalan lähteen pulputa.
Pappi nostaa siirtää katseensa tietokoneen näytöltä ja katsoo sitten jälleen ruutuun. Hän vetää äsken tallentamansa tiedoston roskakoriin. Ei kukaan halua tällaista kuulla. Innostus häviää hänen kasvoiltaan. Heille on parempi selittää päivän evankeliumiteksti menemättä liikaa yksityiskohtiin. Voisi vähän viitata vaikka homojen syntiseen elämään - se antaisi jämäkän vaikutelman, josta vanhempi väki tykkäisi. Paranisivat samalla mahdollisuudet kirkkoherran vaalissa. Kuvake tietokoneen näytöllä liikahtaa ja kuuluu rasahdus, kun tietokone ilmoittaa roskakorin tyhjennyksestä. Virta pois ja nukkumaan.
Aamulla pappi puhuu eleettömästi kirkossa. Harvalukuinen seurakunta on tullut hakemaan pientä ylentävää hengellistä hetkeä sunnuntaiaamuksi - ei mitään totuuden etsintää katuojasta. Vakiokävijät istuvat ilmeettöminä penkissään. Muutama tuntemattomampikin kasvo näkyy kirkon keskivaiheilla väsynyt ilme kasvoillaan. Kärpänen surisee ikkunassa.
Kotiin jäänyt papin puoliso katsoo televisiosta kun konekiväärin sarja piiskaa georgialaista kylää. Eikö seurakunta näe? Koteloituuko se omaan elämättömään elämäänsä, pyhin muotoihinsa, tuijottamaan valikoituihin synteihin, joita muut tekevät. Pyhien yhteisö? Valittujen joukko? Piskuinen lauma, jonka mielestä valittujen pitää ainakin ajatella jotenkaan samalla tapaa kuin he.
Mutta Jumalan sana puhuu, virret julistavat, urut huokaavat, vanha kirkko narahtaa valittaen ja kirkon pihalla kivet huutavat. Viha, väkivalta, kylmyys ja pahuus hyökyy tsunamin lailla. Hukkuvatko he kaikki? Uskovaiset kalseaan puolityhjään kirkkoonsa, päästyään julistamasta tuomionsa toisinajattelijoille, tavalliset ihmiset vailla toivoa luvatusta maasta betonilähiön torilla ja kapakoissa? Ketkä ovat ne, jotka nostavat katseensa maasta ja näkevät "ristisi Golgatalla, voiton lippu on". Ketkä ovat ne, jotka lupauksen omistettuaan jakavat toivoa muille? Elääkö heitä meidän keskuudessamme?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti