Mikä oli uskonpuhdistaja Martti Lutherin (Wikipedian Luther-artikkeli on oikeastaan aika huono, mutta linkkaan silti) oivallus? Onko Luther uskonpuhdistajamme siksi, että hän onnistui istuttamaan meihin omat käsityksensä maailmanmenosta ja Jumalasta; Käsitykset, joissa meidän pitää riippua maailman loppuun asti tai ainakin niin kauan kuin kuulumme luterilaiseksi kutsuttuun kirkkoon? Sillä uhallakin, että teologit ja asiantuntijat repivät pelihousunsa, esitän ronskin henkilökohtaisen maallikon näkemyksen asiaan.
Minulle Luther ei ole esikuva oikeassa olemisessa, vanhakantaisuudessa, alkukristillisyyteen palaamisessa, mutta ei myöskään aikakauden trendien myötäilemisessä ja vanhojen vakaumusten romuttamisessa uusen ideoiden tieltä. Näyttää siltä, että joissakin asioissa hän oli aikakautensa edelläkävijöitä, joihinkin asioihin suhtautui hyvin traditionaalisesti. On asioita, jotka tuntuvat meidän aikamme näkökulmasta suorastaan pöyristyttäviltä. Tuskinpa voimme pelkästään Lutherin ajatuksiin mukautumalla kummoisia eväitä saada kirkon elämään nykyaikana. Onko luterilaisuus sitten menneen talven lumia. Kristillinen suuntaus, jota perinteen vuoksi kutsutaan luterilaiseksi?
Eikö ole niin, että Luther kuitenkin oli rohkea henkilö, joka rohkeni tulkita Raamattua itse omana aikanaan omalla tavallaan. Lutherin oli tämän blogin ja Raamatun Topiaan hengenheimolainen, joka halusi kysyä, miten juuri minä omalla paikallani tässä ajassa voin elää rakkaudellista, Jumalan mielen mukaista elämää? Vastaukseksi hänelle ei kelvannut että "tee niinkuin aina ennenkin on tehty" tai "tue vallanpitäjiä" tai "seuraa aikaasi". Hän kirkasti Jumalan sanan oikean käytön - sen tulkitsemisen Jumalan rakkauden sanoman ja ihmisenä olemisen ongelman kautta. Hän palautti kristityille oikeuden rohkeaan ja ennakkoluulottomaan Raamatun tulkintaan - mutta Raamatun perussanoman läpi. Olen joskus nuoruudessani ennen työelämään siirtymistä lukenut enemmänkin luterilaisia tunnustuskirjoja ja minusta ne ovat aika elävää luettavaa. Toivoisipa tosiaan, että meilläkin tuuletettaisiin asioita niin rohkeasti kuin uskonpuhdistuksen aikana.
"miten henkisyys ja rakkaus tulevat todeksi meissä? ...Todeksi pitäisi tulla ymmärrystä etsivä usko."
Lutherin esimerkki todistaa, että sekä vanhakantaiset että liberaalit ovat väärässä. Vanhakantaiset siinä, että he mielivaltaisesti omien ennakkoluulojensa ohjaamina kehoittavat ihmisiä seuraamaan - ei suinkaan Jumalan rakkauden lakia - vaan tiettyjä tapoja ja tottumuksia. Heidän neuvojaan seuraamalla opetuslapset eivät olisi lähteneet seuraamaan Jeesusta, uskonpuhdistusta ei olisi koskaan tapahtunut, eikä rakkauden sanoma olisi voinut saada niitä monia muotoja, jotka se maailmassa on saanut. Uudistushaluisten pyrkimys uudistaa kirkko ulkoisten vaikutusten mukaisesti vasta onkin typerää toimintaa.
"on surullista, jos kansankirkon olemassaoloa ja tehtävää perustellaan vain tyyliin 'uskonto ja henkisyys kuuluvat ihmisyyteen' tai sosiaalietiikalla: 'kirkon pitää auttaa'."
Kirkon halutaan tekevän kaikkea sitä, mikä kulloinkin on poliittisesti korrektia ja muuttavan käsityksiään kuin kameleontti kulloinkin vallitsevan ideologian mukaan. Muistellaanpa mitä tapahtui kolmannessa valtakunnassa Saksan evankeliselle kirkolle. Millä lailla sosiaalidemokraattinen yleishumanismi voi olla lähtökohdiltaa lähempänä kristillisyyttä kuin kansallissosialismi, mutta ei sekään ole kristillisten arvojen tulkitsemista. Voimmeko oikeasti ulkoistaa elämänkatsomuksellisten linjauksien tekemisen kirkosta poliittisille ja ideologisille liikkeille? En ainakaan toivo, että niin tapahtuu.
"kirkon ongelma on, että teologiset kysymyksenasettelut eivät enää ole länsimaissa julkisesti totta"
Kirkko on selvästi hukkumassa kaikenlaisiin ajassa liikkuviin ismeihin ja ideologioihin, joita sitten seurakunnissa vain peilaillaan. Elävä kristillinen tunnustuksellinen perinne tuntuu kadonneen. Tunnustuksellisuuden ajatellaan olevan jotakin vanhanaikaista ja konservatiivista, kun se päin vastoin on hengellisen elämän elinehto.
"luominen, lunastus ja pyhitys on mahdollista tuoda kohtaamaan suomalaisten arki."
Kuinka kukaan voi muodostaa mitään käsitystä mistään ajankohtaisesta haasteesta tai kiistakysymyksestä, jos ei sitä perusteta siihen henkiseen ja hengelliseen pääomaan joka meillä on. Ja huom. - tämän ei missään tapauksessa tarvitse tarkoittaa vanhakantaisuutta.
"Julkinen kirkollinen teologia elää ismeistä ja sloganeista ja sen taso on surkeaa."
Tunnustuksesta ja omasta (meidän tapauksessamme) luterilaisesta tulkintaperinteestä vahvasti nouseva tilannearvio voikin edellyttää radikaaleja muutoksia siihen, miten asioista on ennen ajateltu. Vanhoilliset ovat näyttävät kyllä tunnustuksellisilta, mutta he ovat sitä vain pinnallisesti kiinnittäen "tunnustuksellisuutensa" vain joihinkin vanhoihin (vaikkapa Lutherin) mielipiteisiin sen sijaan, että rohkenisivat elää tunnustuksellisen tulkintatradition varassa.
Savonlinna-Säämingin seurakunnan kirkkoherra Sammeli Juntunen on joskus tuntunut vähän äkkiväärältä ja kummalliselta henkilöltä mielipiteineen, mutta lukekaapa Sammelin haastattelu Kotimaassa 30.11. 2008. Kirjoitin tämän blogikirjoituksen Sammelin innoittamana. Koska kaikki eivät lehteä saa käsiinsä ryyditin tätä juttua lainauksilla Sammelilta.
Seurakuntalaisten suuri enemmistö ei kuulu kirkkoon toimiakseen jossakin konservatiivisessa tai sen puoleen edistyksellisessä liikkeessä, vaan siksi että haluavat uskoa vaikka kuinka vähänkin, luottaa ja ymmärtää ihmistä suuremmissa puitteissa omaa elämäänsä. Kirkko ei saa jäädä ideologisten vähemmistön heiluttelemaksi ajopuuksi vaan sen pitää nähdä selvästi tehtävänsä - meidän kirkkomme kysymyksessä ollessa rohkean ja raikkaan luterilaisen tulkintaperinteen jatkajana ja toteuttajana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti