Lueskelin työhön liittyen Seth Godinin kirjaa Tribes: We Need You to Lead Us (Heimot: Sinun johtajuuttasi tarvitaan, 2008). Godin todistaa miten ihmisten enemmistöä määrää pelko, tarve pysyä huomaamattomana ja toive; että mikään ei muuttuisi. Uusi dynaaminen talous merkitsee sitä, että entinen status quon säilyttämiseen tähtäävä toimintamalli on suorastaan itsetuhoinen tapa reagoida.
Usko voi siirtää vuoria, uskonnot (enintään) haluavat siirtää ihmisiä vuorien luo (useimmiten turhaan). Uskonto laatii syntilistoja, pelottelee viimeisellä tuomiolla, tuomitsee eri lailla ajattelevat, sementoi asiat muuttumattomiksi. Fundamentalisti arvioi ensitöikseen tietoja sen perusteella, ovat ne hyväksyttäviä hänen uskomusjärjestelmässään – vasta sitten suostuu perehtymään ja tutkimaan niiden hyödyllisyyttä.
Utelias ihminen tutkii ensin tietoja ja vasta sitten arvottaa ja päättää ovatko ne hyväksyttävissä. Hänellä on halu oppia, ymmärtää, testata ja arvottaa – ja tehdä maailmaa paremmaksi. Fundamentalismilla ei ole mitään tekemistä uskon kanssa – se on negatiivinen elämänasenne. Usko voi siirtää vuoria. "…joka uskoo minuun, myös hän on tekevä niitä tekoja, joita minä teen, ja suurempiakin, kuin ne ovat, hän on tekevä… …ja mitä hyvänsä te anotte minun nimessäni, sen minä teen, että Isä kirkastettaisiin Pojassa" (Joh 14:12-13). Uskon varassa ihminen voittaa pelon: "Vapauteen Kristus meidät vapautti. …Te, jotka pyritte vanhurskauteen lakia noudattamalla, olette joutuneet eroon Kristuksesta, armon ulkopuolelle." (Gal 5:1, 4).
Oikea uskonto vahvistaa usko, toivoa ja rakkautta. Usko auttaa meitä rakastamaan ja luottamaan toisiimme. Uskonto ei saa olla säännöskokoelma. Sen pitää olla inspiraation lähde, henkilökohtaisen ja yhteiskunnallisen muutoksen voimavara. ”Jos teillä olisi uskoa edes sinapinsiemenen verran, te voisitte sanoa tälle vuorelle: ’Siirry täältä tuonne', ja se siirtyisi. Mikään ei olisi teille mahdotonta.” (Matt. 17:20). Vähäinen uskomme riittää, mutta täytyy uskoa. Kun lapsi opettelee ajamaan polkupyörällä, horjuminen, kaatuminen ja pysähtyminen loppuu, kun syntyy luottamus: kyllä minä osaan. Jos meillä olisi uskoa, ilmastokatastrofista kärsivät autiomaassa saisivat kirkasta vettä, orpolapsi saisi ravitsevaa ruokaa ja koulutusta, Jerusalem olisi kukoistava kulttuureiden kohtaamispaikka. Meillä olisi tahtoa ja voimaa tehdä oikein.
Joskus meillä on uskoa hitusen verran – riittävästi vuorien siirtämiseen. Miksi ne eivät siirry? Kehottaako uskontomme pysymään karsinassa, karsinoimaan toisia? Vai kertooko se meille keitä me olemme, mikä on tehtävämme, vahvistaa uskoamme ja näyttää tien jota kulkea?
